Musiikkia, muotia ja oikeudenmukaista maailmankauppaa

11.5.2010

Vuosittaiset Reilun kaupan markkinat järjestettiin Lohjalla 7.-8.toukokuuta keväisen koleassa säässä, mutta lämpimissä tunnelmissa. Markkinat järjestänyt Lohjan maailmankauppa ry. oli kerännyt viikonlopun ohjelmaa monenlaista kiinnostavaa nähtävää. Perjantain mieleenjäävimmistä ohjelmanumeroista vastasivat keskuspuiston ammattiopiston lapset ja nuoret reilulla muotinäytöksellään, sekä petroskoilainen folk-yhtye Sattuma menevällä ja taitavalla soitannollaan. Markkinoiden avajaisissa Lohjalle luovutettiin myös Reilun kaupan kaupungin arvonimi, viidentenä kaupunkina Suomessa.

 

Vaikka välillä hurjaksikin yltyneet sade ja tuuli karkoittivat kävijöitä myös Repun teltalta, oli ilahduttavan monella markkinavieraalla kuitenkin aikaa jäädä keskustelemaan reilusta kaupasta, Clean Clothes -hankkeesta sekä Repun toiminnasta ylipäätäänkin. Oli ilo huomata, että Reilun kaupan markkinoiden kävijäkunta koostui sekä jo valmiiksi reilusta kaupasta kiinnostuneista, mutta myös uusia tuulia omiin kulutustottumuksiinsa hakevista ihmisistä.