Vastuulliset elektroniikkahankinnat -webinaari

marraskuun 3. klo 10:00

Eettisen kaupan puolesta ry järjestää Vastuulliset elektroniikkahankinnat webinaarin tiistaina 3.11. klo 10.00-11.00.

Huoli tuotannon vastuullisuudesta on kiihtynyt 2000-luvulla sitä mukaa kun yhä suurempi osa käyttämistämme tavaroista ja laitteista on alettu valmistaa kaukomailla ja tietoisuus globalisoituneen talouden ympäristö- ja ihmisoikeusongelmista on kasvanut.

Tietotekniikka on yksi riskialoista. Laitteiden tuotantoketjut ovat monipolvisia ja valmistus tapahtuu usein maissa joissa työntekijöiden ja ympäristön oikeuksien valvonta on puutteellista.

Arvioiden mukaan joka viides tietokone Euroopassa on julkisen sektorin toimijan ostama. Julkisilla hankinnoilla pystytään ohjaamaan käytäntöjä vastuullisemmiksi suuren hankintavolyymin johdosta.

Ohjelma


10.00   Ohjelman alustus

10.05  Elektroniikkatuotannon ongelmat ja E-jäte
            kampanjakoordinaattori Anna Härri
            Eettisen kaupan puolesta ry

10.25  Eettisempää elektroniikkaa julkisiin hankintoihin
            vaikuttamistyön koordinaattori Maija Lumme
            Eettisen kaupan puolesta ry

10.45  Kysymykset ja seminaarin yhteenveto

Webinaari on kaikille maksuton ja järjestetään Skype for Businessin kautta!

Jos olet epävarma Skype for Businessin käytöstä, saat lisätietoja ja ohjeita Annika Niemeltä, annika.niemi@motiva.fi. Linkki webinaariin lähetetään lähempänä tilaisuutta.

Ilmoittaudu webinaariin tästä.

TERVETULOA!