Eetti mukana eurooppalaisessa tutkimuksessa

18.8.2015

Eetissä on käynnistynyt solidaarisuustalouden toimijoiden ja hyvien solidaarisuustalouden esimerkkien kartoitus. Selvityksen tekemisestä Suomessa vastaa Eetissä elokuun alussa työnsä aloittanut vaikuttamistyön koordinaattori Maija Lumme.

– Solidaarisuustalouden arvot toistuvat varmasti monen eri ryhmän toiminnassa, sillä Suomessa on vahva talkootyön perinne, Lumme arvioi.

Solidaarisuustalouden käsite on kuitenkin vielä sen verran uusi, etteivät toimijat välttämättä tiedosta kuuluvansa kansainväliseen vaihtoehtoista taloutta edistävään yhteisöön, jonka arvoja ovat mm. ekologinen kestävyys, demokraattisuus, tasavertaisuus ja ympäröivän yhteiskunnan toimintaan osallistuminen.

Solidaarisuustalous pyrkii valjastamaan taloudellisen toiminnan niin, että se palvelee ihmisten ja ympäristön hyvinvointia, voiton olematta tarkoitus itsessään.

Käsitteen alle luetaan todella paljon erilaisia asioita, kuten kaikenlainen osuuskuntatoiminta, reilu kauppa, aika- ja vertaispankit sekä rinnakkaisvaluutat.

– Solidaarisuustalouden toimijat ovat aktiivisia yhteiskunnallisia toimijoita ja keskustelijoita, eikä ole tavatonta, että esimerkiksi kuntien palvelutuotantoon osallistutaan yhdistysten työpanoksella, Lumme toteaa.

Selvityksiä tehdään kaikkiaan 23 Euroopan ja yhdeksässä globaalin etelän maassa. Suomessa kartoitus tehdään yhteistyössä Suomen solidaarisuustalousverkoston kanssa. Kartoituksen jälkeen esimerkeistä valitaan valitaan yksi, josta tehdään syyskuun aikana laajempi selvitys.

Työn tarkoituksena on saada tietoa meneillään olevista aloitteista ja uusia toimijoita tunnistamaan itsensä solidaarisuustalouden toimijoiksi, sekä herättää keskustelua solidaarisuustalouden mahdollisuuksista Suomessa ja maailmalla.

Euroopan komission rahoittamassa SUSY (Sustainability and Solidarity in Economy) -hankkeessa etsitään parhaita solidaarisuustalouden käytäntöjä globaalisti. Hanke alkoi 1.2.2015 ja jatkuu vuoden 2017 loppuun.

Kutsumme kaikki solidaarisuustalouden toimijat mukaan nettikyselynä toteutettavaan kartoitukseen, jossa solidaarisuustaloutta tehdään näkyväksi Suomessa. Osallistu Suomen solidaarisuusverkoston kyselyyn

Lisätietoja: Maija Lumme, vaikuttamistyön koordinaattori, puh. 044 0250 412 maija.lumme (at) eetti.fi

Lue lisää:
http://www.eetti.fi/solidaarisuustalous
http://www.commons.fi/mita-solidaarisuustalous