Mitä Suomi voisi tehdä eettisen maailmankaupan edistämiseksi?

Suomi on ollut eturintamassa edistämässä eettistä maailmankauppaa. Suomen tavoitteissa on ollut kauppaneuvottelukierrosta käynnistettäessä aina työntekijöiden oikeuksien turvaaminen. Menestys ei kuitenkaan ole ollut mainittava.

Kun nykyistä Dohan WTO-kierrosta käynnistettiin, Suomi halusi, että yhtenä neuvotteluaiheena olisivat työntekijöiden oikeuksien turvaaminen. Katsoimme, että kauppasäännöissä pitäisi voida mennä pitemmälle kuin orjatyöllä teetettyjen tuotteiden kieltämiseen. EU suhtautuikin lähtökohtaisesti myönteisesti tähän tavoitteeseen. Itse neuvotteluissa työntekijöiden oikeuksia ei kuitenkaan saatu neuvotteluaiheeksi. Syynä tässä olivat erityisesti vähemmän demokraattiset nousevat taloudet. Ne pelkäsivät, että länsimaiset demokratiat käyttäisivät työntekijöiden oikeuksia protektionistisiin tarkoituksiin.

Suomi on kuitenkin menestynyt joitakin kertoja. Kun EU oli solmimassa vapaakauppasopimusta Korean kanssa, tarkoitus oli, että sopimus kattaisi myös Pohjois-Korean Etelä-Korean kanssa vapaakaupassa toimivat alueet. Tuolloin Suomi nosti esille työläisten oikeudet Kim Jong-ilin valtakunnassa. Vaadimme, että pohjoiskorealaisten tuotteiden tuonti olisi mahdollista vain, jos Pohjois-Korean työläiset saisivat järjestäytymisoikeuden. Kun näin ei luonnollisestikaan käynyt, rajattiin Pohjois-Korea sopimuksen ulkopuolelle.

Kun kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa eteneminen työntekijöiden oikeuksien suhteen on työlästä, voidaan silti löytää omatekoisia toimia. Kuluttajat ovat nimittäin valtava voima. Kuluttajien tulee vaatia ja heitä pitää myös opettaa ja kannustaa vaatimaan sosiaalisesti oikeudenmukaisesti tuotettuja tuotteita. Kuluttajien pitää vaatia monikansallisia yrityksiä sitoutumaan korkeisiin moraalisiin arvoihin ja tehokkaasti valvomaan sitä, että niitä noudatetaan.

Järjestelmä toimii kohtalaisen hyvin nykyisin suurimpien monikansallisten yritysten osalta. Niillä on julkistetut periaatteet ja ne aidosti pyrkivät valvomaan tuotantonsa eettisyyttä ja purkavat sopimukset sellaisten alihankkijoiden kanssa, jotka eivät näitä periaatteita noudata.

Olennaista on se, että näiden kansainvälisten jättien esimerkki vaikuttaa vähitellen myös pienempiin kansallisiin tuottajiin. Kun työntekijät huomaavat, että heillä on parhaissa yrityksissä oikeus inhimillisiin työskentelyolosuhteisiin ja kohtuulliseen palkkaan, vaativat he näitä oikeuksia myös muilta yrityksiltä. Jos isäntävaltio pyrkii estämään parempien periaatteiden leviämisen, on kehittyneiden länsimaiden reagoitava.

Lainsäätäjä voi myös edistää yritysten eettistä toimintaa. Etiikkakoodit ovat nykyisin vapaaehtoisia. Silti voitaisiin miettiä, pitäisikö kaikki suuremmat yritykset velvoittaa antamaan myös sosiaalista ja ympäristövastuutaan arvioiva vuosikertomus.

Sosiaalisten vaatimusten asettaminen tuotannolle myös muissa maissa on meiltä lopulta hyvin itsekästä. Ei nimittäin ole kohtuullista suomalaista työntekijää kohtaan, että muualla työntekijä dumpataan. Työn tekemisen pitäisi aina tapahtua samalta viivalta. Mutta vahvat ihmisoikeudet turvaavat myös asianomaisessa maassa rauhallisen ja tasaisen kehityksen. Se lisää meidän fyysistä turvallisuuttamme.

Kimmo Sasi (Kok.)
Kansanedustaja