Eettisempiä vaatteita saa kysymällä, Aamulehti 6.3.2011

7.3.2011

Moni tiedostava kuluttaja ihmettelee vaatehyllyjen välissä, että mitä uskaltaisi ostaa. Kansainvälisen kaupan kummallisuuksiin kuuluu, että kuluttajalle tarjotaan mahdollisimman vähän tietoa vaatteiden alkuperästä ja tuotanto-olosuhteista. Voisi jopa luulla, että vaatteiden alkuperässä olisi jotain salattavaa.

Mitä sitten vaateteollisuuden taakse kätkeytyy? Yleisellä tasolla on mahdollista sanoa, että valtaosa Suomeen tulevista vaatteista tehdään Aasiassa. Vaatteita tekevät usein naiset, tai sitten tytöt - yleensä siksi, että tehtaanjohtajat uskovat heidän vaativan vähemmän palkkaa ja tuottavan muutenkin vähemmän harmia. Alhaiset palkat, ylipitkät työpäivät (pituus jopa 12 tuntia) ja ammatillisen järjestäytymisen puuttuminen ovat yleisiä ongelmia. Esimerkiksi Bangladeshissa nostettiin viime vuonna tekstiilityöntekijän alinta laillista minimipalkkaa, ja se on nyt noin 30 euroa kuukaudessa. Mikäli bangladeshilainen tehdas maksaa edes minimipalkkaa, mikä ei ole suinkaan itsestäänselvys, on silläkin vaikea tulla toimeen.

Vaatteita tuotetaan toki myös tehtaissa, joissa palkat ja työolot ovat kunnossa. Mutta miten sitten suomalainen kuluttaja voisi tietää, onko hänen vaatteensa tuotettu hyvissä vai huonoissa olosuhteissa? Eipä juuri yhtään mistään, koska tietoa on hyvin vähän tarjolla. Vaatteen hinnastakin on mahdotonta päätellä ompelijan palkkaa, se kun ei kerro kaupan tuotteesta ottamasta voitosta yhtään mitään. Siinä missä kahvihyllystä on helppo valita vaikkapa Reilun kaupan kahvia, eettinen kuluttaminen vaatekaupassa on tehty erittäin vaikeaksi.

Näissä olosuhteissa moni tiedostava kuluttaja valitsee kirpputorin ja käytetyn vaatteen. Päätös on ymmärrettävä ja ekologisesta näkökulmasta perusteltu. Mikäli kuitenkin uutta vaatetta ostaessa haluaa vaikuttaa vaatteentekijöiden työoloihin, paras keino on kysyä vaateostoksilla kysymyksiä vaatteiden alkuperästä ja jättää palautetta vaikkapa kaupan nettisivuilla. Kun kysymyksiä tulee tarpeeksi, pitää vastauksiakin kaupoilta löytyä. Niitä löytyy varmasti viimeistään silloin, kun kuluttajat valitsevat kaupan, joka vastaa esitettyihin kysymyksiin.

Antti Kylänpää
puheenjohtaja
Eettisen kaupan puolesta ry
Tampere