Liikeyritykset globaalin oikeudenmukaisuuden edistäjinä

Jukka MäkinenKeskusteluissa yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta on voimistunut näkemys, jonka mukaan avoimessa maailmantaloudessa alueellisesti rajoittuneen valtiovallan kyky vastata sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta on heikentynyt. Samanaikaisesti usko valtiovallan kykyyn rakentaa globaalille liiketoiminnalle suotuisia taloudellisia olosuhteita pysyy vahvana. Ylikansallista valtaa edustavat monikansalliset liikeyritykset sekä kansalaisyhteiskunnan järjestöt nähdään puolestaan toimijoina, joille kohdentuu entistä enemmän sellaisia vastuita oikeudenmukaisuudesta, joita on perinteisesti pidetty valtiovallalle kuuluvina. Näin globaalitaloudessa olisi käynnissä vallan ja vastuun uusjako, jossa julkisen vallan tehtävät liittyvät yhä enemmän taloudellisiin kysymyksiin samalla kun yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäminen sirpaloituu. Mikäli tämä kuvaus globaalitalouden valta- ja vastuusuhteiden muutoksesta pitää paikkansa, niin perinteiset länsimaiset poliittiset ajattelutavat kohtaavat uusia haasteita.

Globalisaatioon liitetyn yrityksen ja yhteiskunnan välisten suhteiden muutoksen uutuutta on kuitenkin helppo liioitella. Mistään täysin ennennäkemättömästä ei nimittäin ole kyse. Yrityskeskeiset valta- ja vastuujärjestelmät ovat tuttuja lähes kaikkialla maailmassa jo teollistumisen alkuvaiheilta. Suomessakin teollisuuden perusrungon muodostivat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla metsäteollisuuspaikkakunnat, joita hallitsivat teollisuuspatruunat. Näille varhaisille industrialisteille laajat yritysvastuun ohjelmat olivat käytännön sanelema pakko, koska julkisen vallan vastuurakenteet olivat hyvin hauraita ja työläisten joukkovoiman kasvu sekä sosialismin nousu uhkasivat liiketoimintaa. Teollisuuspatruuna, joka huolehti yritystensä sijaintipaikkakunnilla laajasti ihmisten sosiaalisista tarpeista, sai käyttöönsä työkykyisiä ja yritykselle lojaaleja ihmisiä sekä mahdollisti teollisten prosessien häiriöttömän toiminnan. Yrityskeskeisten valta- ja vastuujärjestelmien poliittisesta edistyksellisyydestä voi kuitenkin kiistellä. Suomessakin tarve laajalle yritysvastuulle heikkeni hyvinvointivaltion rakentamisen myötä 1960-luvulta alkaen. Hyvinvointivaltioprojektin edistyessä yhteiskunta vastasi julkisen oikeudenmukaisuuden nimissä entistä laajemmin hyvinvointipalvelujen tuottamisesta. Samalla patruunoiden merkitys sosiaalisen vastuun kantajina väheni. Syntyivät julkiset päivähoito-, terveys- ja vanhustenpalvelut, jotka loivat tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja edistivät muun muassa naisten pääsyä työmarkkinoille.

Mikä sitten muuttuu, jos liikeyrityksistä tulee globalisaation myötä uudestaan toimijoita, joille kohdentuu merkittävästi vastuita ihmisten perusoikeuksista? Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin lisäksi ilmeinen päivitystä vaativa seikka liittyy käsityksiimme demokratiasta ja tasa-arvoisesta kansalaisuudesta. Tavallisesti ajattelemme, että yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vastuista päätetään demokraattisesti ja vastuut kohdennetaan yhteiskunnan perusinstituutioille. Demokratiassa ajatellaan myös, että kaikkien kansalaisten ääni on yhtä arvokas päätettäessä kaikkia koskevista oikeudenmukaisuuden kysymyksistä. Yrityskeskeisten valta- ja vastuujärjestelmien kohdalla nämä demokraattiset oletuksemme eivät toimi. Mikäli haluamme kuitenkin pitää kiinni demokratiasta ja tasa-arvoisesta kansalaisuudesta, liikeyritysten ja niiden päätöksentekojärjestelmien luonnetta pitäisi muuttaa radikaalisti demokratiaa ja tasa-arvoa edistävään suuntaan. Herää epäilys, voiko demokratian ja tasa-arvon pelastus löytyä mitenkään tästä suunnasta?

Ajatus liikeyritysten varaan rakentuvasta globaalin oikeudenmukaisuuden hallinnasta haastaa myös länsimaisen poliittisen ajattelun valtavirran eli liberalismin. Liberaalin yhteiskuntajärjestyksen ytimessä on moraalisen työnjaon malli, jossa yhteiskunnan julkisten perusrakenteiden ja niiden puitteissa toimivien liikeyritysten moraaliset työtehtävät poikkeavat toisistaan. Liberaalissa yhteiskunnassa ihmiset eivät jaa yhtä elämänpäämäärää vaan ihmisillä on erilaisia elämisen malleja. Sinällään tarpeellista valtiovaltaa ei kuitenkaan pidetä yksilöille vapaaehtoisena vaan pakottavana valtana ja lähtöasemaa tässä järjestelmässä ei valita vaan siihen synnytään. Moniarvoisuuden oloissa toimivan liberaalin valtiovallan moraalinen perustehtävä ei olekaan ajaa kansalaisten vapauden ja tasa-arvoisuuden ylittäviä erityisiä elämänmalleja vaan pysyä puolueettomana niiden suhteen. Ilman yhteistä päämäärää toimiva liberaali valtiovalta ei voi myöskään arvioida ja palkita kansalaisia heidän yhteiskunnan päämäärään liittyvien ansioiden mukaan. Liberalistisessa työnjaossa liikeyritykset ovat sitä vastoin jäsenilleen vapaaehtoisia organisaatioita joilla on omia erityisiä toiminnan päämääriä. Yritykset voivat myös rekrytoida suhteellisen vapaasti ihmisiä tavoittelemaan yrityksen päämääriä ja palkita heitä tavoitteiden saavuttamiseen liittyvien ansioiden mukaan.

Mikäli globaalissa taloudessa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vastuut tulevat entistä enemmän yritysten kannattaviksi ja samanaikaisesti haluamme pitää kiinni liberalismin vapauden ja tasa-arvoisuuden ihanteista, meidän on ymmärrettävä liikeyritykset radikaalisti uudella tavalla. Tällöin johtamisen opit voivat tuskin kummuta industrialismin varhaisvaiheiden malleista, koska näitä yrityskeskeisiä valta- ja vastuujärjestelmiä ei voi pitää liberalistisina. Liberaalia valtiovaltaa korvaavien liikeyritysten tehtäviksi tulisivat ainakin moniarvoisuuden kunnioittaminen ja kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta huolehtiminen. On kuitenkin hyvin vaikea nähdä, miten globaalissa taloudessa mahdollisesti vahvistuneiden monikansallisten yritysten valta soveltuisi oikeudenmukaisuuden vastuiden hoitamiseen. Näyttäisikin siltä, että vakavasti otettava yritysvastuukeskustelu ei voi ohittaa moraalisen työnjaon näkökulmia ja pitää samalla kiinni liberalismista globalisaation keskeisenä poliittisena oikeutuksena.     

Jukka Mäkinen
Post doc –tutkija, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu