Käyttäjän Anna Härri blogi

Kiitos Talvivaara!

9.11.2012

Kiitos Talvivaara!

Nostan hattua teille. Olette tuoneet suomalaiseen yhteiskuntaan kiivasta keskustelua kaivostoiminnan haitoista. Koko Suomi tuntuu olevan pöyristynyt Talvivaaran vuodoista. Mökkiranta on mennyt pilalle ja ilmakin tuoksuu mädältä. Olette toimineet esimerkillisen vastuuttomasti!

Oikeutta – ei almuja!

22.10.2012

Kehitysapu ei ole oikea tapa poistaa maailman köyhyyttä. Oikeudenmukaisen talouspolitiikan toteuttaminen taas on. Kehitysapua tarvitaan kuitenkin tukemaan oikeudenmukaisemman politiikan rakentamistyötä. Ja tullaan tarvitsemaan niin kauan kun vastuu omasta tekemisestä on monella yrityksellä ja ihmisellä hukassa. Kehitysmaat ansaitsevat oikeutta – eivät almuja!

Apple, kuluttajat ja kollektiivinen hulluus

5.10.2012

 Länsimaissa me pyrimme nostamaan statustamme uusimmalla Iphonella, samalla kehitysmaissa puhelimen kokoajat pyrkivät nostamaan palkkaansa elämiseen riittävälle tasolle. Olenko ainoa josta tämä kuulostaa täysin absurdilta?

Mutta vaikka me kuluttajat olemme kiiltävien asioiden perässä juoksevia hölmöjä, niin myönnettäköön että vika ei ole pelkästään meissä. Vikaa on myös yrityksissä.

Sivut