Ajankohtaista

Joensuu hakee Reilun kaupan kaupungiksi 6.10.2009

Joensuun kaupunki on jättänyt Reilun kaupan edistämisyhdistykselle hakemuksen Reilun kaupan kaupunki -arvonimen saamiseksi. Arvonimen ovat aikaisemmin saaneet Tampereen, Porin ja Espoon kaupungit.

Roskien kerääjille jaettiin 10 000 Reilun kaupan neilikkaa 14.9.2009

Eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen erikoistunut verkkopalvelu tempaisi ilotulituskisoissa Helsingissä 3.9.


Ilotulituksen SM-kilpailuissa panostettiin aiempaa enemmän yleiseen viihtyvyyteen ja siisteyteen. Kaivopuistossa kiersi roskapartioita tapahtuman ajan, ja myös yleisö kutsutiin roskatalkoisiin.


Kontioniemen pakolaiskeskukselle Reilun kaupan jalkapalloja 1.9.2009

Reilu peli, samat säännöt –kampanja lahjoittaa reilun kaupan jalkapalloja Kontiolahden kunnassa toimivan Kontioniemen vastaanottokeskuksen asukkaille. Kampanja haluaa tukea jalkapalloilevien pakolaisten harrastusta ja muistuttaa samalla Kontioniemen kyläyhdistystä jalkapallon reilun pelin hengestä.

Porilaiskouluille Reilun kaupan jalkapalloja 19.8.2009

Koulutuslautakunta teki Reilun kaupan kannatusryhmän aloitteesta päätöksen, jonka mukaan porilaiskouluille suositellaan hankittavaksi lukuvuonna 2009 -2010 vain Reilun kaupan jalkapalloja. Päätöksellään koulutuslautakunta haluaa edistää Porin kaupungin toimintaa Reilun kaupan kaupunkina.

Joensuun kaupunki Reiluksi 10.6.2009

Joensuun kaupunginvaltuusto päätti 30.3. oikeuttaa kaupunginhallituksen ryhtymään toimenpiteisiin Reilun kaupan kaupungin arvonimen saamiseksi. Päätöksen mukaan Joensuun seudun hankintatoimi kannattaa arvonimen hakemista ja myös hallintoyksikön mukaan 24.11.2008 jätetyssä valtuustoaloitteessa esitetään selkät perusteet siirtymiselle käyttämään Reilun kaupan tuotteita.

Hakuaika Reiluttajaksi on nyt käynnissä! 26.5.2009

Repun ensimmäinen Reiluttaja-koulutus pidetään la 5.- su 6. syyskuuta Helsingissä ja siihen voi hakea kesäkuun loppuun asti.

Lauantaina syvennytään Reilun kaupan merkkijärjestelmään ja teemoihin kuuluu Reilun kaupan kriteerit, sertifiointi ja valvonta (FLO-CERT), sekä kritiikki ja siihen vastaaminen. Lisäksi käydään myös läpi toimintaideoita Reilun kaupan viikkoja varten.

Reilu KAUPUNKI -kampanjat käyntiin Uudessakaupungissa ja Mänttä-Vilppulassa! 8.5.2009

Repu järjesti yhteistyössä Maailmankauppa-aktiivien kanssa Reilu Uusikaupunki -kampanjan käynnistyskokouksen torstaina 7.5. JHL:n toimistolla. Tilaisuudessa puheenvuoron käyttivät mm. Reilu Uusikaupunki -aloitteen 30.3. tehnyt Eila Polojärvi ja kampanjaa koordinoiva Repun toiminnanjohtaja Heta Niemi.

Reilu Huittinen -kampanja käyntiin! 6.5.2009

Repu järjesti yhteistyössä paikallisaktiivi Anne Blandin kanssa Reilu Huittinen -kampanjan käynnistyskokouksen tiistaina 5.5. Huittisten pääkirjastolla. Tilaisuudessa puheenvuoron käyttivät Blandin lisäksi eurovaaliehdokas Jukka Tuori, kaupunginvaltuutettu Ashton Peasley ja Reilu kaupunki -kampanjaa koordinoiva Repun toiminnanjohtaja Heta Niemi.

Repun toimisto muuttaa! 29.4.2009

Repu on löytänyt uuden toimiston Töölöstä nykyisen Hakaniemen toimistohuoneen käytyä pieneksi. Uusi osoite on voimassa heti: Töölöntorinkatu 2 B, 00260 Helsinki. Puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet säilyvät ennallaan (ks. yhteystiedot). Tervetuloa käymään!

Espoosta tuli Reilun kaupan kaupunki 28.3.2009

Espoo vastaanotti perjantaina 27.3. Reilun kaupan kaupungin arvonimen. Kyseessä on kolmas kerta, kun arvonimi myönnettiin suomalaiselle kaupungille! Arvonimen vastaanottamisen myötä Espoosta tuli yksi julkisten hankintojen eettisyyden tiennäyttäjistä maassamme.

Sivut